Rakennustoimisto Hannu Vesala Oy on erikoistunut sisustussaneerauksiin, vaikka toki muukin rakentaminen on meille tuttua. Yhtiömme on perustettu vuonna 1998. Olemme pieni ja ketterä, mutta myös vakavarainen – luottokelpoisuutemme on parasta AAA-luokkaa. Kuulumme myös Luotettava Kumppani- järjestelmään.

 

Henkilökuntamme on pieni mutta tehokas: toimitusjohtaja, omistaja Hannu Vesala, työnjohtaja Juha-Pekka Vesala sekä tarpeen mukaan puolen tusinaa monitaitoista sisustuskirvesmiestä. Väellämme on yhteensä vuosikymmenten kokemus vaativista sisustussaneerausurakoista julkisiin tiloihin: hotelleihin, ravintoloihin ja baareihin, joissa olemme tottuneet korkean laadun ja tiukkojen toleranssien vaatimuksiin. Työmme jälki kestää tarkastelun – kehtaamme kertoa, missä työmme tuloksia pääsee näkemään.

 

Työmaamme ovat siistejä ja organisoituja, mikä helpottaa laadukkaan lopputuloksen syntymistä.

 

Tukikohtamme sijaitsee Oulunsalon Varjakassa